Paripsykoterapia

Image
Image

Paripsykoterapia

Paripsykoterapia on psykoterapiaa, jossa keskiössä on pariskunta ja parisuhde.

Paripsykoterapiaan saapumisen syitä ovat mm. monenlaiset elämän kriisitilanteet, kuten perheenjäsenen sairastuminen tai kuolema, onnettomuus, työttömyys tai uskottomuus. Paripsykoterapiassa käsitellään myös monenlaisia muita parisuhteen ongelmatilanteita ja ristiriitoja, kuten jumiutuneita vuorovaikutuskuvioita, jatkuvaa riitelyä, ristiriitaisia toiveita, käsittelemättömiä pettymyksiä ja etääntymisen kokemuksia (ollaan yhdessä, mutta yksin). Usein pari on yrittänyt selvitellä asioita keskenään, mutta yritykset ovat johtaneet vain vanhoille, toimimattomille urille. Tilanne saattaa olla kärjistynyt jo siihen, että tilanteen selvittäminen tuntuu mahdottomalta ja eroaminen näyttää ainoalta ratkaisulta, johon enää kyetään.

Ulkopuolisen ammattilaisen avulla tiukimpiakin solmuja on kuitenkin mahdollista aukoa ja monimutkaisiakin vyyhtejä selvittää, mikäli molemminpuolista halua yhteisen tulevaisuuden eteen työskentelyyn löytyy. Paripsykoterapiassa rakennetaan turvallista ilmapiiriä, jossa pyritään aidosti kuulemaan ja ymmärtämään toisen näkemyksiä ja kokemuksia.

Paripsykoterapiassa ei etsitä syyllisiä vaan opetellaan ilmaisemaan omia toiveita, tarpeita ja tunteita ja rakennetaan toimivampaa tulevaisuutta ilman katkeruutta ja häpeää. Toisinaan suhteen jatkuminen ei enää ole mahdollista. Tällöin paripsykoterapiassa voidaan etsiä mahdollisimman sujuvaa arjen jatkumista erosta huolimatta. Psykoterapeutti kunnioittaa parin oikeutta tehdä itse parhaaksi kokemansa ratkaisut.

Halu saada vaikeaksi koettuun tilanteeseen uusia näkökulmia ja etsiä yhdessä ratkaisuja on riittävä syy hakeutua paripsykoterapiaan. Mitä aikaisemmin avun piiriin hakeutuu, sitä helpommin vyyhti yleensä selviää. Toisinaan jo muutama tapaamiskerta riittää auttamaan paria uuteen alkuun, toisinaan paripsykoterapia voi kestää pitkäänkin.

Paripsykoterapiaan voi tulla kaikenlaisissa parisuhteissa. Paripsykoterapiaan on mahdollista saada Kelan tukea kuntoutuspsykoterapiana. Tätä varten tarvitset psykiatrin B-lausunnon ja Kelan myönteisen kuntoutuspäätöksen. Paripsykoterapian tarpeesta on tärkeää keskustella hoitavan (ja psykoterapian lähetteen tekevän) lääkärin kanssa miellään jo terapian suunnitteluvaiheessa.